CV-bussin toinen kiertueviikko eteni Ivalon ja Inarin, sekä Rovaniemen kautta Sallaan ja lopuksi Posiolle. Toinen viikko onnistui yhtä hyvin kuin ensimmäinen ja nuorten tiimi on vienyt työelämätietoutta toisen asteen opiskelijoille ympäri Lappia. Työelämätaitoja on teroitettu ja CV:tä hiottu kaikkiaan yhdeksällä eri paikkakunnalla Lapissa! Mukana kuulemassa ja keskustelemassa on ollut upeat 300 nuorta!
Torstaina 25.4.2013 CV-bussi suuntasi Sallaan. Anna-Leenan vetämää Nuorten Akatemian "Valmiina töihin"- luentoa sekä CV-vinkkejä oli seuraamassa 29 lukiolaista. Unelmien työpaikkoja kuvailtiin Sallassa monipuolisesti ja moni osallistuja kertoi jo hakeneensa töitä. Nuorilla oli hyviä kommentteja CV:n tekemiseen liittyen ja osa täydensi omaa CV:tä käymällä CV-kuvassa.
![]() | ||
| Valmiina töihin koulutukusesta Sallasta. Kuva: Reija Arnberg |
Perjantaina 26.4.2013 huristeltiin kohti Posiota ja matkalla ihailtiin upeita maisemia. Suuntana oli Posion lukio, jossa on myös keramiikkalinja. Osallistujia oli yhteensä 31. Mukana kuuntelemassa oli lisäksi etsivää nuorisotyötä tekevä henkilö. Tällä kertaa Nuorten Akatemian "Valmiina töihin"-luennosta vastasi Hanne ja CV:tä käytiin läpi OTE-tiimin Eetun innoittamana. Myös Posion nuorilla oli hyviä kysymyksiä ja kommentteja CV:n tekemiseen liittyen. Mukava Posion vierailu oli samalla CV-bussin viimeinen etappi.
Kevään CV-bussikiertue oli nuorten ideoima ja toteuttama, ja sillä haluttiin kannustaa nuoria työnhakuun sekä tuoda positiivisella tavalla esiin Lapin vahvuuksia ja yrittäjyyttä. Lapin alueen oppilaitokset olivat innolla mukana ja ottivat CV-bussin hienosti vastaan! Kiertue saikin paljon kiitosta, ja erityisesti siitä, että nimenomaan nuoret opastivat nuoria työnhakutaidoissa. Oppilaitosten nuoret ovat ottaneet työelämätietouden innostuneesti vastaan osallistumalla, keskustelemalla ja kommentoimalla. Mahtavaa!
Ja hei, kävitkö jo katsomassa uusimmat LapLooks-kuvat Pulkkamäen MM-kisoista? Jos et, niin klikkaa tästä Nuorten Ote2013-facebooksivulle!
Ja hei, kävitkö jo katsomassa uusimmat LapLooks-kuvat Pulkkamäen MM-kisoista? Jos et, niin klikkaa tästä Nuorten Ote2013-facebooksivulle!
Aurinkoista torstaita!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti