Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmennusohjelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmennusohjelma. Näytä kaikki tekstit

1/15/2013

Projektivalmennus päättyi

Reilu kolme kuukautta sitteen joukko nuoria kokoontui ensimmäisen kerran yhteen varmasti odottavin mielein. Projektivalmennuksen ensimmäinen kohtaaminen oli käsillä! Nyt, muutamaa kuukautta myöhemmin tämä joukko on muodostanut tehokkaan RohkiRajaton tiimin, käynyt läpi projektivalmennuksen, ja mikä hienointa - suunnitellut ja laatinut toimenpiteitä Nuorten Vuodelle 2013! Mahtavaa nuoret!

Syksyn ajan tiivisti edennyt valmennus päättyi seitsemänteen kohtaamiseen, kun ryhmä kokoontui torstaina viimeisen kerran projektivalmennuksen merkeissä. Päivän aikana työskenneltiin tuttuun tapaan pienryhmissä ja keskusteltiin valmentajan ohjaamana niistä opeista ja asioista joita valmennusprosessin myötä oli saanut. Oppeja käytiin läpi niin keskustelemalla, kuin pienten esitettyjen kohtausten muodossa. Kun päivä läheni loppuaan, kokoonnuttiin vielä yhteisesti miettimään, miksi porukassa on ollut mukava tehdä hommia.


Sinun kans on ollut mukavaa, koska...

Viimeisenä valmennuspäivänä jaettiin myös todistukset halauksien kera ja kiitettiin valmentajaa (allaolevassa kuvassa oikealla) koko valmennusproessista ja opeista, sekä projektipäällikköä (keskellä) ja projektikoordinaattoria (vasemmalla), jotka ovat olleet taustatukena ja apuna valmennusprosessin aikana.

Onnea nuorille ja kiitos tukijoukoille!
Projektivalmennus on nyt takana ja sen suhteen tunnelma oli ehkä haikeakin. Edessä on kuitenkin huikea Nuorten Vuosi, jonka aloitustapahtumaan on enää hetki aikaa! OTE13 ja monet muut tulevat tapahtumat mahdollistavat RohkiRajattomien yhteistyön myös jatkossa, ja ehkäpä prosessin aikana rakentui uusia ystävyyssuhteita! Projektivalmennuksessa mukana olleilla nuorilla on mahdollista osallistua ja tukea toteuttajatiimin työskentelyä myös valmennuksen jälkeen. Toteuttajatiimin esittely pian blogissa! 

Tauolla oli hetki aikaa tsekata, että kaikki tarvittava on hoidettu OTE13 tapahtumaan.
Mahtava projektivalmennus siis takana, ja nyt katseet on suunnattu kohti Nuorten Vuotta ja tulevaa OTE13 tapahtumaa! Pysyt ajantasalla seuraamalla facebookia ja tätä blogia! 

12/21/2012

Vuoden kohokohdat ja hyvän joulun toivotus

Kuluva vuosi 2012 on pian takana ja sitä ennen hiljennymme viettämään joulua. Tässä Nuorten Lappi II hankkeen kohokohtia kuluvalta vuodelta:
  • Keväällä järjestettiin ideapajoja viidessä Lapin seutukunnassa ja kuultiin 15-19-vuotiaiden nuorten ideoita Lapin kehittämiseen.
  • Niin ikään kevään aikana haettiin nuoria "Lapille töihin" eli käynnissä oli haku projektivalmennukseen
  • Kesäkuussa käynnistyi Nuorten Lappi-kysely, johon saatiin lähes 300 vastausta kesän ja alkusyksyn aikana!
  • Syksyllä käynnistyi pitkään odotettu projektivalmennus. Rohkirajattomiksi itsensä nimennyt valmennusryhmä on syksyn aikana laatinut toimintasuunnitelman Nuorten Vuodelle 2013 jota kuuden nuoren tiimi lähtee toteuttamaan.
  • Ideapajojen tuotoksia sekä kyselyn vastauksia työstettiin kehittämisohjelmaan ja kehittämisohjelma saatiin kommenttikierrokselle joulukuun puolessa välissä.
  • Vuosi 2013 julistettiin Lapissa nuorten vuodeksi 17.12.2012

Kuluvaan vuoteen on mahtunut paljon ja vauhti senkun kiihtyy, kun Nuorten Vuosi räjähtää käyntiin OTE13 tapahtumalla.  Vuodenvaihteen jälkeen voit lukea blogista tarkemmat kuvaukset toteuttajatiimin nuorista ja tulossa on myös lisätietoa liittyen OTE13-tapahtumaan!

Hyvää ja rauhallista joulua Nuorten Lappi-blogin lukijoille! 

12/14/2012

Projektivalmennuksen ja kehittämisohjelman kuulumiset!

Tämän vuoden osalta viimeinen projektivalmennuksen kohtaaminen on nyt pulkassa! Kolmipäiväinen valmennus oli tiukka rutistus Nuorten Vuoden eli Nuorten OTE2013 toimintasuunnitelman viimeistelyä sekä yrittäjyysteemaan perehtymistä. Maanantai käytettiin pitkälti toimintasuunnitelman viimeistelyyn ja valmistauduttiin seuraavan päivän koitokseen: toimintasuunnitelma esiteltiin tiistaina Lapin liitossa hankkeen ohjausryhmälle, jolla oli mahdollisuus kommentoida suunnitelmaa ja sparrata nuoria. Suunnitelma sai hyvää palautetta sekä rakentavia kommentteja.

Illalla projektivalmennuksen nuoret kokoontuivat viettämään iltaa rennosti yhdessä. Ilta kului pelailun, yhdessäolon, hyvän ruuan ja yllätysohjelmanumeroiden merkeissä. Paikalla piipahti myös odottamaton mutta ilahduttava vieras!
Projektivalmennuksen nuoret olivat ilmeisesti olleet kilttinä, koska joulupukki ilahdutti heitä jakamalla makeisia!
Viimeisenä valmennuspäivänä käsiteltiin yrittäjyysteemaa ja nuoret saivat kuulla esimerkillisiä yrittäjätarinoita. Yhteistuumin mietittiin myös mitä yrittäjyys on, mikä yrittäjän ominaisuus kuvaa itseä parhaiten ja millaisia vaiheita yrityksen perustamiseen kuuluu. Tämä valmennuskerta oli viimeinen tälle vuodelle. Seuraava ja viimeinen valmennuksen kohtaaminen on sitten tammikuussa. 

Ensi vuodelle on suunniteltu monenlaisia huippuja juttuja, muistathan että vuosi pärähtää käyntiin OTE13-tapahtumalla!

Kehittämisohjelma kommenntikierrokselle

Lappilaiset nuoret laativat vuonna 2005 maakunnan nuorten kehittämisohjelman "Tällainen Lappi me tehdään". Ohjelmaan koottiin nuorten itsensä tekemiä toimenpide-esityksiä Lapin kehittämiseksi. Nuorten Lappi II hankkeessa päivitetään ajan tasalle vastaava nuorten tavoitteita kuvaava ohjelma. Kehittämisohjelma on siis tänään lähtenyt kommenttikierrokselle ja se valmistuu alkuvuodesta 2013. 

12/04/2012

Nuorten Vuoden toimintasuunnitelman hiomista, OTE13 ja toteuttajatiimin valinta

Projektivalmennuksen viides kohtaaminen oli jälleen täyttä toimintaa. Hihat käärittiin heti maanantai-aamusta ja Nuorten Vuoden toimintasuunnitelman hiominen jatkui. Edellisillä kerroilla pienryhmien ideointien tuotoksia koottiin yhteen ja tulipa mukaan vielä uusiakin ideoita! Ensimmäisen valmennuspäivän saldona oli alustavasti aikataulutettu toimintasuunnitelma eri tapahtumineen. Nuorten Vuoden ensimmäinen tapahtuma tulee olemaan  lanseeraustilaisuus ja vuoden 2013 aikana on luvassa toimintaa eri puolilla Lappia!

Toinen valmennuspäivä oli vähintäänkin yhtä tehokas, kun nuoret suunnittelivat Nuorten Vuoden lanseeraustapahtumaa: tästä lähtien kannattaa seurata kaikkea OTE13 liittyvää ja pysyt ajan tasalla!
Työskentelyn lomassa pidettiin taukoja ja nautittiin raikkaasta pakkaskelistä

Nuorten Vuosi 2013 lähestyy ja se näkyy myös projektivalmennuksen työskentelyssä. Valmennusohjelmaan keväällä valitut nuoret ovat pitkin syksyä suunnitelleet nuorten näköistä vuotta laatiessaan toimintasuunnitelmaa Nuorten Vuodelle 2013. Projektivalmennus on tukenut nuorten työskentelyä ja onnistumista. Toimintasuunnitelmaa lähtee toteuttamaan niin kutsuttu toteuttajatiimi, joka koostuu kuudesta valmennukseen osallistuneesta nuoresta. Tämä tiimi on nyt valittu. Projektivalmennuksen nuoret ovat saaneet osittain itsekin vaikuttaa siihen, ketä tähän tiimiin valitaan. Jokaisella on ollut mahdollisuus ilmaista mielipiteensä asiasta ja niinpä toimintasuunnitelman mukaista vuotta lähtee toteuttamaan seuraava tiimi:
Tuuli Helinä Kinnunen
Eetu Pulkkinen
Reija Arnberg
Juraj Kyppö
Mari Ala-Kihniä
Ilkka Harju
Onnea toteuttajatiimille! Toteuttajatiimin rinnalla kaikki projektivalmennuksessa mukana olleet nuoret voivat halutessaan osallistua Nuorten Vuoden tohinoihin.

Seuraavan kerran valmennuksen kohtaaminen kestää kokonaiset kolme päivää.

11/16/2012

Vauhti kiihtyy...

RohkiRajaton pääsi jälleen vauhtiin projektivalmennuksen neljännen, kaksi päivää kestäneen kohtaamisen aikana. Teemoista oli tällä kertaa vuorossa markkinointi ja tuotteistaminen johon perehdyttiin miettimällä muun muassa, mitä markkinointi on ja millaisia peruskysymyksiä siihen liittyy. Vauhti alkoi kiihtyä, kun valmennusnuoret jatkoivat Nuorten Vuoden 2013 suunnittelua ja siihen liittyvän lanseeraustilaisuuden ideointia! Kun tilaisuuden runko alkoi hahmottua, nuoret saivat vielä mahdollisuuden kilauttaa kaverille ja kysyä mielipiteitä sisältöön liittyen. Huikeita ideoita kaiken kaikkiaan! Näiden kahden päivän aikana tehtiin tärkeitä päätöksiä lanseeraukseen liittyen ja opittiin varmasti paljon myös markkinoinnista. Ensi kerralla hiotaan Nuorten Vuoden toimintasuunnitelma ja hahmotellaan sitä, mistä jokaisen oma polku syntyy.
RohkiRajaton!

11/09/2012

Ilta laavulla

Projektivalmennuksen toisen ja kolmannen kohtaamisen välillä RohkiRajaton tapasi hieman erilaisissa merkeissä. Eräänä iltana ryhmä kokoontui tapaamaan laavulle termareiden ja pienten eväiden kera. Makkaranpaiston ja rennon jutustelun lomassa keskusteltiin lisäksi valmennuksen toisen kohtaamisen herättämistä ajatuksista ja kerrattiin keskeisimpiä käsiteltyjä asioita. Yhdessäolon ja keskustelujen lomassa muotoutui jälleen ideoita myös tulevaan Nuorten Vuoteen 2013.

Ensilumen riemua!

11/05/2012

Kolmannen kohtaamisen kuulumisia

Nuorten vuoden projektivalmennus on edennyt jo kolmanteen kohtamiseen. Valmennusryhmä RohkiRajaton kokoontui 29.-30.10. jälleen Niemelän Talolle ja kolmannen kohtaamisen teemana oli johtaminen. Valmentajan ohjaamana käytiin läpi muun muassa itsensä johtamista ja oman ajankäytön hallintaa. Omaa arvomaailmaa sekä itsensä johtamisen avaintaitoja työstettiin pienryhmissä. Lisäksi pienryhmien yhtenä tehtävänä oli  miettiä, millainen on hyvä ja huono johtaja? Johtamiseen perehdyttiin myös projektin johtamisen näkökulmasta sekä pohdittiin inspiroivaa johtajuutta.

Johtamista pohdittiin pienryhmissä ja ryhmät esittivät tulokset lyhyen kohtauksen muodossa.
Jälleen suunniteltiin myös lähestyvää Nuorten Vuotta 2013. Nuorten Lappi II hankkeen puitteissa päivitetään ajan tasalle vuonna 2005 laadittu maakunnan nuorten kehittämisohjelma. Päivitetyssä kehittämisohjelmassa tuodaan esiin 15-19-vuotiaiden, sekä 20-29-vuotiaiden nuorten ajatuksia ja kehittämisideoita liittyen työelämään ja työelämätaitoihin, yrittäjyyteen, hyvinvointiin ja Lapin imagoon.  Valmennusryhmän nuoret saivat luettavakseen kehittämisohjelman työversion, johon on koottu nuorten ideoita ja ajatuksia keväällä järjestettyjen ideapajojen sekä Nuorten Lappi kyselyn alustavien tulosten perusteella.  Työversio tuki Nuorten Vuoden 2013 suunnittelua ja lisäksi valmennusryhmän nuoret saivat luoda konkreettisia toimenpide-ehdotuksia päivitettävään kehittämisohjelmaan.


 Kaksipäiväinen valmennusjakso oli täynnä intoa, oivalluksia ja uusia ideoita. Seuraavassa kohtaamisessa teemana on markkinointi. Tulevista teemoista voit lukea lisää tästä.

10/12/2012

Projektivalmennuksen toinen kohtaaminen takana

RohkiRajattomiksi itsensä nimennyt valmennusryhmä kokoontui 8.-9.10 toistamiseen projektivalmennuksen merkeissä. Toisen kohtaamisen teemana oli projekti. Edelleen työskentelytapana oli teemaan tutustuminen yhteisen keskustelun ja pienryhmätyöskentelyn kautta.Yhdessä pohdittiin muun muassa, mitä projekti oikein tarkoittaa ja mitkä ovat onnistuneen projektin tekijöitä? Miten ideoista lähdetään toteuttamaan projektia ja  mitkä ovat projektin tärkeitä työkaluja. Lisäksi otettiin muutama askel eteenpäin Nuorten Vuoden 2013 suunnittelussa. Luovuus pääsi valloilleen, kun nuoret ideoivat pienryhmissä mitä kaikkea Nuorten Vuosi 2013 voisikaan sisältää!

Pienryhmätyöskentelyä projektivalmennuksen toisessa kohtaamisessa.
 Kun valmennusryhmä kokoontuu seuraavan kerran, perehdytään jälleen mielenkiintoiseen ja tärkeään teemaan - johtamiseen.

10/03/2012

Tiimityötä, ideoita unelmien Lapista sekä WOW-efekti - ensimmäisen valmennusjakson kuulumisia!



Torstaina 27.9.2012 Rovaniemen Niemelän Talolle suuntasi joukko nuoria  odottavin tunnelmin – projektivalmennus oli vihdoin alkamassa! Kyseessä on siis valmennus, jossa 20 nuorta oppivat yhteisöllisten toimintojen avulla projektihallintaa, taloudellista ja inhimillistä vastuunkantoa sekä aitoa tavoitteellisen työn tekemistä. Valmennus jatkuu joulukuun puoleen väliin saakka. Keskeisinä teemoina valmennuksessa ovat: tiimitoiminta, johtajuus, talouden hallinta, markkinointi, oman polun rakentaminen sekä yrittäjyys, joista ensimmäisen jakson aikana perehdyttiin tiimitoimintaan. Ensimmäinen päivä alkoi tutustumisen, yhteisen toiminnan ja keskustelun merkeissä. Hyvin pian osoittautui, että ryhmässä on mahtavia persoonia sekä paljon monipuolista osaamista. Tiimitoiminnan monipuoliseen maailmaan pureuduttiin kysymysten kautta sekä erilaisten harjoitusten avulla. Ja toki välissä nautittiin myös hyvästä lounaasta ja vapaamuotoisesta keskustelusta. Tekemisen ja keskustelun lomassa ehdittiin lisäksi ideoida unelmien Lappia.

 Ensimmäisen valmennusjakson jälkeen nuorilla on varmasti paljon uutta tietoa, intoa sekä huippu tiimi jossa on hyvä jatkaa hommia! Seuraava valmennuksen kaksipäiväinen on jo 8.10 ja silloin käydään tosissaan suunnittelemaan Nuorten Vuotta 2013! Lapissa vuosi 2013 on nuorten vuosi. Lapin liitto nostaa Nuorten Lappi -projektilla esille alle 30-vuotiaat nuoret. Nuoret suunnittelevat ja toteuttavat itse Nuorten vuoden 2013 toimenpiteet yrityselämän säännöillä ja projektiin varatulla budjetilla. Nuorten vuoden 2013 tavoitteena on tuoda esiin nuorten osaamista, edistää työllistymistä ja yrittäjyyttä, vahvistaa nuorten ja yritysten yhteistyötä sekä lisätä Lapin vetovoimaa rentona mahdollisuuksien maakuntana.

RohkiRajattomiksi itsensä nimennyt valmennusryhmä tavoittelee Nuorten Vuonna 2013 todellista WOW-efektiä! He haluavat saada uutta ja isoa aikaiseksi Lapissa sekä samalla vahvistaa omaa osaamistaan ja lappilaista identiteettiään.





9/17/2012

Kyselyn vastausaika päättynyt ja projektivalmennuksen aloitus lähestyy!



Kesäkuun lopulta alkaen on ollut mahdollista vastata Nuorten Lappi- kyselyyn, ja samalla saada oma ääni kuuluviin liittyen Lapin imagoon ja viihtyvyyteen, nuorten hyvinvointiin sekä työelämätaitoihin ja yrittäjyyteen. Kysely on nyt päättynyt, ja siihen tuli lähes 300 vastausta! Iso kiitos kaikille teille nuorille opiskelijoille, työssäkäyville, työnhakijoille ja yrittäjille jotka annoitte arvokaan vastauksenne kyselyyn. Huikea määrä vastauksia! Nuorten Lappi -projektissa päivitetään nuorten ohjelma, joka suuntaa kehittämistyötä ja rahoitusta vuoteen 2020 saakka. Kyselyyn tulleita vastauksia työstetään nyt kehittämisohjelmaa varten, joka valmistuu tammikuussa 2013. 
 

Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet valmennustiimin kokoonpanossa

Nuorten Lappi-projektin aikana toteutetaan myös Nuorten Vuosi 2013 toimenpiteineen. Nuoret suunnittelevat ja toteuttavat itse Nuorten vuoden 2013 toimenpiteet yrityselämän säännöillä ja projektiin varatulla budjetilla. Valmennusohjelmaan on valittu 20 nuoren valmennustiimi, joka laatii vuoden 2012 loppuun mennessä toimintasuunnitelman Nuorten Vuodelle 2013.  Valmennusohjelma tukee nuorten onnistumista Nuorten Vuoden 2013 suunnittelussa. Elämäntilanteet ja asiat muuttuvat – niinpä muutoksen tuulet ovat puhaltaneet myös valmennustiimin kokoonpanossa. Tässä uudelleen muotoutunut nuorten huikea joukko:

Annu Haaranen
Mari Ala-Kihniä
Annika Ylitalo
Tuuli Helinä Kinnunen
Eetu Pulkkinen
Anna-Kaisa Jarkko
Janne Erkkilä
Laura Lahdenperä
Ilkka Harju
Suvi Konttaniemi
Reija Arnberg
Heidi Tiensuu
Niina Virta
Micke Kari
Joonas Niemi
Nina Haukkovaara
Malla Alatalo
Juraj Kyppö
Toni Haavisto
Maiju Viikinniemi

Ensimmäiset valmennuspäivät lähestyvät, sillä valmennus starttaa reilun viikon kuluttua, 27.9.2012. Lisää kuulumisia ja tunnelmia valmennuspäivien jälkeen!

Mitä muuta tapahtuu? 

Rovaniemellä järjestetään tiistaina 18.9.2012 Nuorisotakuu & Lapin  Nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015-tilaisuus. Ohjelmassa on muun muassa erilaisia puheenvuoroja ja päivän päätteeksi paneelikeskustelu nuorten mahdollisuuksista ja nuorisotakuun toteutumisesta Lapissa. Yhtenä paneelikeskustelun osallistujana on nuorten valmennukseen valittu Mari Ala-Kihniä. Tilaisuutta on mahdollista seurata myös netin välityksellä. Lisätietoja tapahtumasta ja ohjelman löydät tästä linkistä.